Tarinoita laitamaiden laitamilta 1

Muistiinpanoja vuodelta 1998, (1.osa)

    (8.6.1998)  Mies astui ulos bussista.  Hän siristi silmiään yrittäen nähdä ympärilleen häikäisevän kirkkaassa auringonvalossa.  Valkoisten talojen ympäröimän aukion keskellä suihkukaivo ryöpytti pisaroitaan monen metrin päähän, muuta elonmerkkiä näkynyt.  Suihkukaivon takana kasvoi oudon näköinen palmu.  Pisaroita tipahteli sen juurelle ja se näytti käyttävän ne tarkasti hyödykseen.  Aurinko paahtoi pilvettömältä taivaalta kohtisuoraan aukion yläpuolella.

    Mies käänsi päätään ja katsoi bussin perään kun se savuttaen ja rykien kääntyi aukiolta kulman taakse.  Tuli aivan hiljaista.  Aurinko tuntui käyvän entistäkin kuumemmaksi.  Hiki valui otsalta silmiin, hän pyyhkäisi otsansa paidan hihaan ja räpytteli silmiään.  Päässä tuntui pientä huimausta ja kurkkua kuivasi.  Mies huomasi, että hänen lisäkseen aukiolla oli ainoastaan valkoiseen pukuun ja samanväriseen hattuun pukeutunut vanhus.  Vanhus torkkui aukion takana olevan talon edessä olevalla tuolilla hypistellen välillä pitkää harmaata partaansa.  Kaikki oli niin valkoista ja liikkumatonta, että vanhusta oli hankala erottaa ympäristöstä.

    Mies otti epäröiden muutaman askeleen samaan suuntaan, minne bussi oli jatkanut matkaansa.  Hän jatkoi kuin tunnustellen eteenpäin, mutta kääntyi aukion kulmassa kuitenkin äkisti ympäri ja palasi takaisin samaan paikkaan, jossa oli astunut alas bussista.  Mies ei näyttänyt tietävän mihin hänen pitäisi mennä.  Hän lähti hitaasti kävelemään kohti tuolillaan torkkuvaa vanhusta.  Askeleet havahduttivat torkkujan, joka vilkaisi hajamielisen näköisenä tulijan suuntaan.  Sitten vanhus ikään kuin havahtui ja kohotti hieman päätään jääden katselemaan aukion yli hitaasti lähestyvää miestä.  Mies pysähtyi epätietoisena muutaman askeleen päähän jääden tuijottamaan eteensä maahan.
 
    Kuivaa hiekkaa pitkin vilisti kolme suurikokoista hämähäkin näköistä hyönteistä, ne pujahtivat vanhuksen tuolin alle suojaan auringolta.  Mies avasi suunsa aikoen puhutella vanhusta.  Sanaakaan ei kuitenkaan kuulunut, sillä mies ei tiennyt mitä oli aikonut sanoa.  Päässä jyskytti, hiki kirveli taas silmissä.  Hän ei osannut päättää, olisiko tärkeämpää kysyä missä hän oli vai kuka hän oli.  Jälkimmäiseen vanhus tuskin osaisi vastata.  Kolmaskin ajatus askarrutti miestä: miksi hän oli täällä.  Äkkiä hänen mieleensä juolahti, että vanhus pitäisi häntä varmaan hyvin tyhmänä jos hän esittäisi minkä hyvänsä näistä kysymyksistä.  Kyllä täältä varmasti jostakin löytyy paikan nimi, ja sen myötä mieleen muistuu varmaan myös syy hänen täällä oloonsa.  Olo tuntui unenomaiselta.  Mies tyytyi nyökkäämään vanhukselle ja istahti maahan seinän vierustalle tuolin viereen.
 
    Jonkun ajan kuluttua alkoi talojen väliseltä tieltä, samasta suunnasta josta bussi oli tullut, kuulua voimistuvaa marssimusiikkia.  Aukiolle ilmestyi kuorma-auto, jonka lava oli täynnä sotilaita, ja jonka katolle kiinnitetystä kaiuttimesta musiikki kuului.  Auto kiersi aukion pariin kertaan nostaen sakean pölyn.   Sitten se pysähtyi jarrut kirskuen keskelle pölypilveä, musiikki loppui ja kaiuttimesta alkoi kuulua jollakin oudolla kielellä pidettyä rytmikästä puhetta.  Puheen päätyttyä alkoi taas marssimusiikki.  Kuorma-auto kaartoi lujaa vauhtia takaisin samaan suuntaan mistä oli ilmestynytkin.  Vanhus kääntyi katsomaan vieressään maassa istuvaa miestä sanoen samalla hiljaisella äänellä jotakin, mistä mies ei ymmärtänyt mitään.

    Aurinko oli liikkunut jo hyvän matkaa iltaa kohti.  Tutulta näyttävä ja kuulostava bussi ilmaantui aukion laitaan suunnasta johon se oli aiemmin kääntynyt.  Sen uumenista purkautui suuri joukko ihmisiä, enimmäkseen miehiä.  He jäivät pienissä ryhmissä keskustelemaan eri puolille aukiota.  Keskusteluja käytiin hiljaisella äänellä, vaikka puheensorina kuulostikin hivenen kiihtyneeltä.  Mies nousi nopeasti seisomaan ja lähti ylittämään aukiota bussin suuntaan.  Kun hän yritti nousta bussiin, nosti kuljettaja tylysti käden häneen eteensä ja sanoi tiukalla äänellä jotakin josta mies ei ymmärtänyt sanaakaan.  Aivan kuin sanojensa vakuudeksi, kuljettaja kaivoi rintataskustaan leimoilla varustetun paperin ja näytti sitä hölmistyneelle miehelle.  Sen jälkeen kuljettaja työnsi päättäväisesti miehen auton ulkopuolelle, sulki oven ja ajoi pakoputki savuten ja paukkuen kulman taakse näkymättömiin.

    Mies kääntyi aukion suuntaan ja enempää miettimättä asteli erään keskustelevan ryhmän luokse.  Hän kysyi kohteliaasti tämän kaupungin nimeä sekä sijaintia.  Mies jähmettyi kuuntelemaan suustaan tulevaa puhetta: eihän siinä ollut yhtään ymmärrettävää sanaa!  Hän yritti hermostumatta uudelleen.  Ihmiset joka puolilla hänen ympärillään kääntyivät katsomaan.  He pyörittelivät päätään ja puhuivat yhteen ääneen jotakin, mitä mies ei ymmärtänyt.  Ihmiset ryhmittyivät uudelleen ja jatkoivat keskinäistä keskusteluaan hiljaisilla äänillä.
 
    Mies tajusi, että ei ollut itsekään ymmärtänyt omasta puheestaan sanaakaan.  Se oli jotain aivan käsittämätöntä sekamelskaa.  Mies ei ymmärtänyt mitä muut puhuivat, muut eivät ymmärtäneet mitä hän puhui, mutta pahinta oli, että hän itsekään ei ymmärtänyt omaa puhettaan.  Yksi asia oli kuitenkin käynyt selväksi, tilanne ei ratkeaisi puhumalla.
 
    Nyt täytyy yrittää löytää jostakin jonkinlainen vihje tästä paikasta, joku kadunnimi, mainoskyltti, sanomalehti tai peräti kaupungintalo.  Mies lähti kävelemään aukion kulmasta alkavaa katua tai oikeammin hiekkatietä.  Aurinko alkoi onneksi jo laskea, vaikka kuumuus ei tuntunutkaan helpottavan.  Talot olivat kaikki samanlaisia, yksikerroksisia ja valkoisia.  Ovet olivat vaatimattoman näköisiä, vaalean sinisiksi maalattuja ja kaikissa oli pieni luukku silmän korkeudella.  Ikkunat olivat kooltaan pieniä ja niiden edessä oli mustat takorautaristikot.  Missään ei näkynyt mitään nimiä eikä kylttejä, oli vain kapea hiekkatie, risteyksiä ilman tienviittoja sekä molemmin puolin samanlaisia taloja.  Yllättäen tie toi takaisin samalle aukiolle josta hän hetki sitten oli lähtenyt kävelemään.

    Hetken hämmästeltyään mies valitsi aukion toisesta kulmasta alkavan tien.  Tulos oli sama, talot ja tiet risteyksineen olivat samanlaisia ja taas tie toi takaisin aukiolle.  Kolmannessa ja neljännessä kulmassa oli sama juttu, kaikki tiet ja talot olivat aivan samanlaisia ja tiet alkoivat ja päättyivät samalle aukiolle.

Aukio oli tällä välin tyhjentynyt, myös vanhus oli hävinnyt jonnekin, vain tuoli oli paikoillaan.  Mies käveli aukion poikki ja lysähti lannistuneena tuolille istumaan.  Väsytti ja janotti, ohimoissa jyskytti ja käsiä vapisutti.  Hän katseli suihkulähdettä, jonka vesisuihku oli illan lähestyessä alkanut madaltua.  Mies päätti levätä hetken ja mennä sen jälkeen suihkulähteelle huuhtelemaan kasvojaan ja juomaan.  Palmun lehville lensi raskain siiveniskuin jostakin parvi kookkaita ja värikkäitä lintuja, ne tulivat viettämään yötä.  Aurinko oli jo laskenut, kuu teki nousuaan talojen kattojen yläpuolella.  Aukion laidoilla korkeissa pylväissä olevat räikeät lamput olivat syttyneet.  Joku satunnainen ihminen käveli mahdollisimman huomaamattomasti nopein askelin aukion reunoja kiertävien talojen seinustaa.

    Marssimusiikki alkoi taas äkkiä kuulua samasta suunnasta kuin aiemminkin päivällä.  Musiikki oli räikeässä ristiriidassa ympäristön painostavan hiljaisuuden kanssa.  Sama kuorma-auto kuin päivälläkin, sotilaita lavallaan, kaartoi vauhdikkaasti aukiolle ja pysähtyi jarrut kirskuen miehen eteen.  Upseerilta näyttävä lihava mies hyppäsi kömpelösti apumiehen paikalta ulos autosta, käveli miehen eteen ja sanoi jotakin karskilla äänellä katsoen samalla tätä tiukasti silmiin.  Sitten upseeri kääntyi sotilaisiin päin ja huusi kovalla äänellä komennon.  Neljä sotilasta hyppäsi maahan auton lavalta.  He tarttuivat kovakouraisesti mieheen, taluttivat auton luo ja heittivät lavalle.  Kuorma-auto kaartoi aukiolta hiekka ropisten talojen seinustoihin.  Kuu oli noussut jo korkealle.  Vanha mies liikkui hiljaa seinän vierustaa, otti tuolinsa ja katosi talojen taakse.  Hämähäkin näköiset hyönteiset lähtivät liikkeelle.

jatkuu...